| |
Tanssin ammattilaiset
ALUEKESKUKSEN TOIMINNAN PERIAATTEITA
Yksi tavoitteistamme ja tehtävistämme on tiedottaa alueella oleville ammattilaisille työmahdollisuuksista. Tiedotus tapahtuu sähköpostilistan kautta sekä aluekeskuksen sivuilta, kohdasta ajankohtaista tai tästä ammattilaisten osiosta. Sähköpostilistalle voi liittyä etusivullamme olevan kentän kautta. Tässä muodossa aluekeskus on välittäjä, joka välittää tiedon eri tahoilla avoimena olevista työpaikoista potentiaalisille työn tekijöille. Aluekeskus tiedottaa myös omista, esimerkiksi ammattitreeneihin liittyvistä opettajan työpaikoistaan tai tapahtumien yhteydessä olevista keikkamahdollisuuksista samoja kanavia pitkin.
IDEOITA HAKUSASSA
Koska aluekeskuksen toiminta on vielä hyvin alkutekijöissään, emmekä ole halunneet rajata toiminnan ulkopuolelle mitään, mikä mahdollisesti voi hyödyttää alueen ammattilaisia, olemme hyvin kiinnostuneita uusista ideoista ja sisällöistä. ALUEKESKUKSELLE VOI TULLA ESITTELEMÄÄN OMIA IDEOITAAN JA TYÖLLISTYÄ MYÖS TÄTÄ KAUTTA. Aluekeskus mielellään auttaa ideoiden eteenpäin viemisessä kaikin tavoin, mutta idean esittäjälle itselleen jää paljon vastuuta sisällön kehittämisestä ja sen pukemisesta esimerkiksi hankesuunnitelman muotoon. Tällöin myöskin idean esittäjä toimii toteuttajana, mikäli projekti saadaan etenemään ja siihen löydetään rahoitusta. Toiminta voidaan ottaa osaksi myös aluekeskuksen toimintaa, mikäli se sopii toimintasuunnitelmaan ja hyväksytään taiteellisessa toimikunnassa sekä yhdistyksen hallituksessa. Toimintasuunnitelma tulee luettavaksi yhdistyksen alasivulle, kun se on yleiskokouksessa hyväksytty.
KUINKA TARJOAT OMAA TYÖPANOSTASI TANSSIN ALUEKESKUKSELLE?
Itäinen tanssin aluekeskus kannustaa ottamaan rohkeasti yhteyttä kaikkien ideoiden osalta. Ensisijaisesti yhteydenotot toivotaan tuottaja Vilja Ruokolaiselle. Tuottaja esittelee asian hallitukselle tai taiteelliselle toimikunnalle. Taiteelliselle toimikunnalle voi tulla myös henkilökohtaisesti esittelemään ideaansa. Esimerkiksi vierailuesityksistä toivotaan mahdollisuuksien mukaan nauhoitetta mutta ainakin selostusta sekä tekijöiden CV:tä.
TANSSIN AMMATTILAISIA:
Kuopion Musiikki- ja Tanssiakatemiasta keväällä 2006 valmistuvat esittäytyvät Kentälle-esitteessä (pdf ohessa).
Kentälle-esite (1568 kb) »
| |